Anna Wallin —
matka valovoimaiseksi henkilöbrändiksi

Asiakas: Anna Wallin
Toimiala: Esiintymisvalmennus
Yhteistyö: 2023-2024

Mistä kaikki alkoi

Anna tunsi, että halusi uudistaa brändiään, mutta sitä ennen tuli pysähtyä tarkemmin isojen kysymysten äärelle. Taustalla oli halu rakentaa yrittäjyyttä kestävämmälle pohjalle, sellaista, joka tukee sekä omia henkilökohtaisia tavoitteita että hyvinvointia. Tästä syntyi yli vuoden mittainen yhteinen matka, jonka aikana selkeytyi suunta, tapa toimia ja se, että hän halusi tulla näkyväksi omalla tyylillään, kasvattaa henkilöbrändiään asiantuntijana ja esiintymisvalmentajana.

Yhteinen kasvumatka

Coaching-prosessi – Lähdimme liikkeelle sisältä päin: pysähdyttiin työn merkityksellisyyden ja arvojen äärelle.

Kuukausittainen sparraus – Loimme Annalle selkeää strategiaa ja omannäköisiä askelmerkkejä näkyvyyden ja asiantuntijaroolin vahvistamiseen.

Brändi & visuaalisuus – Rakensin Annan nimeä kantavan brändi-ilmeen, visuaalisen linjan, verkkosivujen visuaalisuuden sekä kuvaussuunnitelman, jotka heijastavat hänen valovoimaansa ja sanottavaansa monikanavaisesti.

Tuen vahvistus – Autoin kirkastamaan Annan uniikkia ääntä ja ilmaisua ja oman brändin johtajuutta, jotta hänen viestinsä tuntuu ja kuuluu.

Katso Annan verkkosivut
www.annawallin.com

“Johanna tukee ja kannustaa eteenpäin ihanan inhimillisesti ja samalla jämäkästi, uskaltaen myös haastaa. Itseään melko ankarasti kohtelevalle suorittajatyypille yhteistyö on vahvistanut uskoa siihen että omannäköinen arvopohjainen tekeminen on todella mahdollista.”

“Oli ihan mahtavaa nähdä, miten Johanna osasi luoda minulle upean, itseänikin puhuttelevan brändi-ilmeen pitkälti meidän keskustelujen pohjalta, ilman sen tarkempaa briiffausta.“

Tuloksia, joilla on merkitys

Selkeys

Isomman kuvan, niin yrittämisen kuin henkilökohtaisen elämän tavoitteista.

Brändi

Vahva, visuaalisesti kaunis brändi-ilme, joka inspiroi ja tuntuu sataprosenttisen omalta.

Rohkeus

Yhteistyö vahvisti uskoa ja loi vahvaa pohjaa omannäköiselle, arvopohjaiselle tekemiselle – askel kerrallaan

Anna suosittelee

“Suosittelen Johannaa yrittäjille, jotka kaipaavat inhimillisesti vaikuttavaa sparrausta ja mentorointia, jossa yhdistyy vahva ammattitaito ja ihmisyyden koko kirjo. Johannan kanssa on ollut turvallista olla oma itsensä ja rakentaa luottamusta omaan juttuun. Erityisen kiitollinen oon siitä, että rinnalla on ollut taho, joka ymmärtää yhtä aikaa yrittäjyyttä, visuaalisuutta, ihmisyyttä ja henkisyyttä.”

Kaipaatko tukea kasvun matkalle?